Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Vuodesta 2016

Kuva
Olin asettanut vuodelle maltillisen haasteen lukea 40 kirjaa ja loppusaldoksi tuli 43. Monelle kirjabloggarille se on varmasti naurettavan pieni määrä, ja ensi vuonna kyllä toivonkin, että ehdin lukemaan enemmän. Puolustuksena voin todeta, että vuosi 2016 oli haasteellinen. Aikaa lukemiseen olisi ollut, mutta keskittyminen tuntui vaikealta. Kävin keväällä läpi melkoisen henkisen mellakan, jonka jälkeen järjestin elämäni uudelleen. Kevät usein on aikaa, jolloin tajuan tehdä muutoksia, ja silloin ymmärsin, että jotain rajanvetoja on tehtävä. Tajusin kantapään kautta, että mun oltava itsekkäämpi, ja että kaikkia ei voi auttaa. Jotkut ihmiset vievät mukanaan pimeään, ja joskus on parempi ratkaisu ottaa etäisyyttä. Ja oppia sanomaan ei. Tajusin muun muassa senkin, ettei työ saa olla koko elämä, ja että vapaa-ajalla on oltava oikeasti vapaa-ajalla. Siinäkin oli taustalla sama ongelma - en ollut osannut sanoa ei, en olla terveellä tavalla itsekäs. Samalla kun puntaroin elämääni, ja sitä mit…

Aki Ollikainen: Musta satu (2015)

Kuva
Isä on ajanut parran, mutta minä näen mustat pisteet isän leuassa, sieltä parta kasvaa takaisin. Isällä on viikset kuin linnunsiivet.
"Isi, tee taas se haukka lentää..."
Minä kiherrän naurua ja seuraan isän kämmentä, se on haukka, joka liitää kasvojeni yli kaartaa, kohti vatsaa, minä laitan käden suojaksi, nauru katkeaa hetkeksi jännityksestä, alkaa taas uudestaan, kun haukka kaartaakin takaisin taivaalle. Antoiko tämä kirja minulle muuta kuin pitkiä ja syviä huokauksia ja uusia viivoja otsapoimuihini? Ei. Antoiko tämä viisaita tai värikkäitä näkökulmia? Ei. Olin suorastaan raivostunut lukuprosessin aikana. Olen toki tietoinen siitä, ettei kirjan henkilöt aina toimi moraalisesti oikein, mutta tällä kertaa tuntui, että päähenkilö oli niin kertakaikkisen säälittävä tyyppi, että olin halkoa hiukseni. No. Rauhoitutaas.

Kirja tapahtuu kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä on mies jonka vaimo on jättänyt. Mies on sitten nyt lähtenyt kohtaamaan lapsuuden traumojansa. Sain jostain syyst…

Chuck Palahniuk: Fight Club (1996)

Kuva
Ensimmäinen Fight Club oli yhtä kuin minä ja Tyler hakkamassa toisiamme.

Unettomuudesta kärsivä toimistotyöntekijä on turhautunut elämänsä pinnallisuuteen. Lääkäri ehdottaa häntä menemään kirkkoon, tai tapaamaan ihmisiä joilla on aivokasvain, katsomaan kuinka he taiteilevat elämän kaltevalla pinnalla. Niinpä hän menee. Hän alkaa käydä syöpäsairaiden tukiryhmissä. Kivessyöpäryhmässä, aivokasvainryhmässä, peräsuolisairaiden tukiryhmässä ja niin edelleen. Vain sillä tavoin hän saa iltaisin unta.
Muutaman vuoden kuluttua aivokasvainryhmässä tulee vastaan Marla, jolla ei myöskään ole syöpää. Marla, joka on yhtä huijari. Marlan kanssa he jakavat ryhmät puoliksi, kumpikin saa omat syöpäryhmänsä.
Kun päähenkilö saa ensimmäisen kerran turpaan Tylerilta, hän tietää heti sen olevan jotain, mikä tulee ratkaisemaan kaiken.  Mutta - kuin addiktoitunut narkkari, hän tarvitsee aina jotain kovempaa, aina enemmän kipua.  *** Olenpas iloinen että tulin lukeneeksi Chuck Palahniukin Fight Clubin. Olen kat…

Kohti kirjakevättä 2017

Kuva
Halusin vilkuilla jo ensi kevääseen, joka muuten näyttää lupaavalta jälleen kerran. Tässä nostan muutamia suurimpien kustantamojen uutuuksia, bon appetit.

Tammi
Tammen kirjoissa katse osuu ensimmäisenä suljetun laakson salaisuuksista kertovaan Luca D'Andrean kirjaan Rotko. Ehkä siksi, että sitä verrataan Nesboon ja Kingiin. Nesbo ja King ovat kuitenkin aika erilaisia kirjoittajia... Noh, minulla on pieni kammo suljettuihin paikkoihin ja eristyksissä oloon, siksi kirja saattaisi upota minuun. Wayward Pines kirjoista tuttu Blake Crouch puolestaan on kirjoittanut itsenäisen trillerin Pimeää ainetta. Mie tykkäsin Pines -kirjoista, joissa oli sujuvaa, hyvin koossa pysyvää tekstiä ja mikä parasta - yllätyksiä. En osaa aivan perustella miksi minua kiinnostaa Amerikkaa järkyttänyt keltaisen kirjaston Hanya Yanagiharan romaani Pieni elämä, mutta onhan se kuitenkin ällistyttävä, järkyttävä ja liikuttava kuvaus ystävyydestä, tummasävyinen tutkielma muistin tyranniasta ja inhimillisen sieto…

Reidar Palmgren: Sudenmarja (2012)

Kuva
Lisää ihmisiä tarkoitti lisää polkuja. Lisää polkuja tarkoitti yhä lisää ihmisiä ja vähemmän tilaa muille. Lisää ihmisiä tarkoitti lisää mukavuuksia, lisää suoria ja tasaisia polkuja mutkaisten ja kuoppaisten sijaan, lisää parkkipaikkoja ja leveämpiä pururatoja, lisää viittoja, penkkejä, kuntoilutelineitä ja näköalapaikkojen tauluja, lisää jäteastioita ja niiden tyhjentämistä, lisää pyöriä ja autoja ja parkkiruutuja, lisää soraa, betonia ja asfalttia, lisää tukehtuvaa maata. Reidar Palmgrenin Sudenmarja kertoo vaitonaisesta, kolmekymppisestä puistonhoitajasta Tuulasta, jolla ei ole läheisiä ihmissuhteita laisinkaan. Hän keskustelee mieluummin villieläinten tai puiden ja muun kasviston kanssa. Vaitonaisuus juontaa juurensa lapsuusajasta. Tuula on ollut jo tuolloin näkymätön, ja kun kukaan ei ole häntä huomannut, Tuula on oppinut kulkemaan varjoissa. Äitikään ei paljon puhunut, mutta ymmärsi kuitenkin Tuulaa ikäänkuin sanattomasti. Äidin kuoltua ei Tuulalla ole ollut ymmärtäjää …

Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)

Kuva
Rakas Luc,  Minä kirjoitin tämän kirjeen sinulle silloin kun sinä et vielä osannut lukea. Mutta tiesin, että pian sinä osaat, että pian sinulla on näppärät sormet, joilla avaat kuoren ja taitavat silmät, joilla seuraat käsialani koukeroita, sillä ihan oma taitonsa on lukea kirjaan painettuja kirjaimia tai jonkun vapaalla kädellä kirjoittamia tulkintoja niistä kirjaimista ja sinä osaat lukea molempia yhtä etevästi. Ann Miel tietää kuolevansa, ja alkaa siksi kirjoittaa kirjeitä erityisesti muutaman vuoden ikäiselle pojalleen sekä hänen tuleville huoltajilleen Rosalle ja tämän miehelle Paulille.

Kirjeet ovat aluksi kohteliaita, mutta ahdistuksen syventyessä ne mustenevat. Ann suunnittelee poikansa tulevaisuuden, ammatin, vaimon ja lapset. Ann näkee poikansa maailman etevimpänä poikana, hän on luokkansa priimus, hän opiskelee lääketiedettä ja tähtitiedettä samaan aikaan ja onnistuu aivan kaikessa mitä yrittää. Luc on komein mies maan päällä, Luc ansaitsee vain parasta, Ann ajattelee. Ann t…

Elias Koskimies: Ihmepoika (2014)

Kuva
Kohtaloni on TODELLA KOVA: olen neljätoistavuotias nobody Pohjois-Pohjanmaalta, Suomesta. Sean Penn ei ole työntämässä päätäni kaasu-uuniin eivätkä fanit sekoa edessäni itkuisen kirkuvaksi massaksi. Minulle ei ole 80 miljoonaan dollarin omaisuutta vaan äskettäisen lomamatkan kuihduttama säästötili, jolla saisin sinnitellä - ehkä loppuelämäni!
Mutta ei hätää: Aion karata New Yorkiin. 

Elias Koskimiehen Ihmepoika kertoo pienessä kylässä asuvan, erilaisen pojan, nuoruudesta. Yläasteella kaverit ovat kaikki kaikessa, ja poika on hukassa kun ei saa kavereiltaan hyväksyntää omana itsenään; poikana, joka pukeutuu kimaltaviin vaatteisiin ja korkokenkiin. Mitä enemmän poika löytää itseään, sitä vähemmän hän saa hyväksyntää. Hänestä tulee poika jota ihmetellään, vältellään, jolle naureskellaan. Paras ystävä Sutu kääntää selkänsä viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmepoika kuoriutuu täysin omana itsenään kotelostaan. Pojalla on vilkas mielikuvitus. Hän rakastaa mielikuvitusmatkoja ja suuria h…

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia (1995)

Kuva
"Avioliitto tarjoaa sinulle mahdollisuuden oikeaan elämään."
"Minulla on oma elämä", Dorrie sanoi.

Vuoden 2013 Nobelilla palkittu Alice Munro jätti novellikokoelmallaan Julkisia salaisuuksia jälkeensä hämmentyneen tunteen. En osaa sanoa tästä oikein mitään. Sanattomuuteni ei johdu siitä, että kirja olisi ollut huono, sillä se oli todella hyvä. Ei ikimuistoinen, (olen jo nyt unohtanut mitä muutamissa novelleissa tapahtui) mutta tosi fiksu kirja, ehkä minulle liiankin fiksu... Vaikka en joka asiaa ymmärtänyt, nautin suurimmaksi osaksi. Aina välillä jotkin lauseet kolahti.
Munron novellit sijoittuvat Kanadaan, josta kirjailija itsekin on kotoisin. Munro kirjoittaa 1850-1900-luvun alun Ontarion arjesta ja ihmisistä hätkähdyttävän yksityiskohtaisesti, ottaen huomioon, että Munro ei tietenkään tuohon aikaan ollut vielä syntynyt. (Munro on syntynyt 1931).
Novelleissa tuli vahvasti esille naiset, erilaiset ja samanlaiset. Jokaisella kuitenkin on haasteensa rakkausrintamalla…

Kirjat, jotka odottavat ja rakastavat

Kuva
Kirjablogi Rougen innoittamana lähdin mukaan #kirjakuvapäivässä -haasteeseen (Rougen twitter-sivulla siitä enemmän) mutta aika näyttää, pysynkö haasteessa mukana, sillä työt vie aikansa enkä välttämättä aivan joka päivä ehdi twitteriä tai blogia päivittää. Nyt on kuitenkin siitä onnellinen ilta, että saan sen kirjaharrastukselleni pyhittää.  Aioin ensin kuvata vain kirjat, jotka ovat rakkaiden kirjojen top-listallani, mutta Rougen twitter-päivityksen nähtyäni halusin minäkin kertoa, minkä kolmen kirjan lukemista odotan tällä hetkellä eniten. Aloin niistä. (Olen valikoinut kirjat vain oman kirjahyllyn teoksista tai kirjastolainoista... Muuten menisikin iänpäivät, kun alkaisin jaamailla, mitkä ovat niitä kaikken rakkaimpia.)
Kirjat, jotka odottavat
Ensimmäinen on kirjastolaina: Maija Muinosen Mustat paperit Anna Miel tietää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän alkaa kirjoittaa kirjeitä, ennen muuta pienelle pojalleen, jolle hän haluaa näin jättää hyvästit. Äidilliset neuvot ja muistot alka…