Deborah Levy: Uiden kotiin (2016)

Hetket Kitty Finchin kanssa olivat olleet nautintoa ja kipua, järkyttävä koe, mutta ennen kaikkea ne olivat olleet virhe. Mies pyysi tätä jälleen olemaan kiltti, niin kovin kiltti, ja ajamaan hänet turvallisesti kotiin vaimon ja tyttären luo.
"Niin", tämä sanoi, "Elämä on elämisen arvoista vain, koska toivomme, että se muuttuu paremmaksi ja pääsemme kaikki turvallisesti kotiin."
Uiden kotiin toi mieleeni lainauksen, jonka joskus luin Pinterestissä: "Everyone who is in your life is meant to be a part of that journey, but not all of them are meant to stay." Muistan pohdiskelleeni sitä pitkään ja saaneeni siitä jonkinlaisen mielenrauhan. Menneet ihmissuhteet ovat tärkeitä siinä missä tämänhetkiset - eikä teitten eroaminen välttämättä kerro kenenkään epäonnistumisesta. Ymmärrän saaneeni useita opetuksia elämässäni käyneiltä ihmisiltä, ja jatkuvasti opin lisää.
Tässä kauniin magentan sävyisen kannen saaneessa kirjassa on tyttö, joka löytyy alastomana Ranskassa lomaa viettävän perheen uima-altaasta. Takakantta lukiessa sain vähän väärän käsityksen tapahtumien kulusta. Sanotaan, että "runoilijan vaimo kutsuu tytön perheen vieraaksi", mutta eihän vaimo tytön perhettä sinne kutsu, vain tytön itsensä.
Tyttö on melkoinen. Kirkkaan punainen tukka, langanlaiha, tärisevä, änkyttävä ja kertoo olevansa kasvitieteilijä. Tyttö on kummallinen, salaperäinen, alaston, vangitseva ja voimakas, ja sopii oudon perhefarssin keskelle tasapainoa järkyttämään.

Kirjassa kaikki on harkittua, mutta ei välttämättä olennaista. Englantilaisperhe koostuu runoilija-miehestä, sotakirjeenvaihtaja-vaimosta ja murrosikäisestä Nina-tyttärestä. Kieli on herkkää, vähäeleisellä tavalla, ei mitenkään herkkiä sanoja suoltaen. Ammatit oli totta kai valittu harkiten, samoin tyttären ikä, ja ne kertoivat hahmojen luonteista.
Kirjan juoni on vaikeasti selitettävissä, eikä sitä oikein voi avata paljastamatta kirjasta olennaisia asioita. Hohto perustuu salaperäiseen tyttöön, jonka lukija joko kokee kiehtovana tai sitten ei - ja siinä tapauksessa hohto on menetetty. Minuun erityisesti teki vaikutuksen runoilijamiehen ja tytön kommunikointi. Tyttö oli pelottava, silti ujo ja hymyilevä. Kaiken nähnyt ja kuitenkin tabula rasa.
Kuten monesti, en osaa nytkään selittää mistä salaisista ainesosista syntyi se tunne joka sain mut rakastumaan. Ehkä se oli kirjan absurdius. Jokin ei ole kohdallaan. Eletään Twin Peaks-henkisessä, kummallisessa tarinassa, taide-elämyksessä, jota saa kyllä yrittää tulkita - mutta nauttii siitä ilmankin. Selvää on vain se, että jokin tulee menemään pieleen.
Erityiskiitos Pienen kirjaston Katrille, joka suositteli kirjaa blogissaan. En olisi muuten tätä lukenut. Olisin varmaan lukenut kirjan jo aiemmin, mutta kirjastooni kirja tuli lainattavaksi vasta viime kuussa.

Arvio: ★★★★½

Sivuja: 144
Kustantaja: Fabriikki Kustannus

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)