sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Petina Gappah: Muistojen kirja (2017)

Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle.

Muistojen kirjassa harpataan Etelä-Afrikkaan, Zimbabween. Kirja on vankilassa murhasta syytettynä istuvan albiinonaisen, Memoryn, kirje amerikkalaiselle juristille. Memory purkaa hiljalleen läpi elämänsä, keikkuen välillä lapsuusmuistoissa, ja palaten sitten aikaan jolloin hän asui valkoisen miehen, Lloydin hoteissa (jonka murhasta hän istuu kuolemansellissä) ja siitä nykyhetkeen, vankilaeloon.
Memory ei muista vanhemmistaan paljoa. Hän on kasvanut normaalioloissa, ja viettänyt varhaislapsuutensa leikkien ja saaden välillä nuhteita. Memoryn elämän käännekohdaksi on muodostunut se, kun isä ja äiti veivät hänet eräänä päivänä ostoskeskukseen tapaamaan Lloydia, rikasta valkoista miestä. Raha vaihtoi omistajaa, eikä Memory sen jälkeen enää koskaan palannut kotiin. Memory on kysynyt koko elämänsä miksi hänet myytiin? Johtuiko se siitä, että hän on albiino? Miksi vanhemmat eivät tahtoneet häntä?
Kirja ei aivan vastannut sitä mitä olin olettanut sen olevan. En päässyt sisälle tai syvälle. Memoryn ja Lloydin yhteiseloa kuvataan pintapuolisesti, harvasanaisesti, ja puolestaan aika paljon kirjassa saa tilaa merkityksettömät hahmot, Memoryn lapsuusajan muistot, naapurit, leikit.  Jostain syystä en pystynyt luomaan mielessäni Memorysta kovinkaan värikästä mielikuvaa, vaan hän jäi tunne-elämältään minulle vajaaksi. Kielellisesti kirja ei tunteile. Se vain kertoo tapahtumat, kuten ne tapahtuivat, kuin raporttia lukisi.
Hukkaan luku ei mennyt, sillä kirja oli minulle tuntemattomasta aiheesta, ja niinpä halusin ottaa selville monta asiaa. Nyt tiedän, missä Zimbabwe maantieteellisesti sijaitsee. Tiedän, että maa kulki aluksi nimellä Rhodesia. Että se on ollut Brittien siirtomaa, ja nykyään maata johtaa Robert Mugabe. Maalla on myös (wikipedian mukaan) maailman alhaisin eliniänodote, vain 37 vuotta. Ja että ihmisoikeudet ovat maassa vain sana, ja selleissään istuvat vangit ovat arvottomia. Sitä en tiedä, kuinka hyvin kirja vastaa totuutta, sillä ilmeisesti Gappah ei maan vankilassa ole vieraillut. Sen jo tiesin että albiinolapsia on tapettu, sillä heidän luullaan olevan paholaisesta, tai noiduttuja. Toivon, että kirja sohaisee muurahaispesään, vaikka tässä pääasiana ei ollutkaan albinismi, vaan... väärinkäsitykset?
Kirja sai minut aloittamaan maailmanympärysmatkan, ja ensimmäisen täpin saan laittaa kohtaan Zimbabwe. Onko muuten kukaan lukenut zimbabwelaisen kirjailijan NoViolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet (2013). Suositteletteko?

6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä: yksi kirjan ehdottomista anneista oli sen innoittama runsas tiedonhaku ja tutustumismatka Zimbabween. Muisti ja muistot sekä kuinka elämän varrella muokkaamme muistojamme siedettäviksi ynnä kuinka ne vääristyvät oli kiintoisa teema...

    Tämä teos erilaisuudessaan oli iloa lukea: Gappahin kerronta on luonteikasta ja sisältäpäin kumpuavaa. Lisämausteena, silmänilona ja lukukokemuksen kuorruttajana toimi Eevaliina Rusasen tyylikäs ja värikylläinen kansi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi oli se mikä sai mut lähestymään kirjaa! Oli myös hienoa että kannen kuva linkittyi kirjaan eikä ollut irrallinen.

      Poista
  2. Ihastelin jo aiemmin tämän kantta, aivan upea. Ehkä luen kirjankin! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans mietin, et jos tuota sais verhokankaana niin het menisin ostoksille.. (;

      Poista
  3. Minusta kirjan pääsanoma oli poliittinen, mustien ja valkoisten väliset raja-aidat. Rotujen väliset erot ja yhteiskunnalliset olot. Huippukirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, harmi ettei minuun tehnyt suurta vaikutusta. :/ En vain päässyt täysillä sisälle.

      Poista