Clive Barker: Veren kirjat #1 (1989)

Kuolleilla on valtatiensä.
Ne kulkevat, aavejunien, univaunujen erehtymättömät linjat, elämämme jälkeisen autiomaan poikki, kuljettaen ajasta eronneiden sielujen loputonta liikennettä.

Brittiläisen ohjaajan, kuvataiteilijan ja kirjailijan kuusiosaiseksi venähtäneestä Veren kirjat -kauhunovelli-sarjasta on tullut kuuluisa ihan syystä. Nämä novellit ovat omaperäisiä, hävyttömän seksuaalisia, sairaita, verisiä, mustanhauskoja, karmivia, päättömiä, yliampuvia ja sitten kuitenkin ihan paikallaan. Nautinnollisia, jos tykkää splatterpunkista.

Veren kirja -nimikkonovelli aloittaa novellien jatkumon. Veren kirjoissa näyttämöllä ovat ne, jotka aavejunassa kulkevat. Ne joiden tarinat ovat kirottujen valtatielle, veren kirjaan kirjoitetut. Jokaisessa novellissaan Veren kirjat esittelee yhdenlaisen pahuuden ruummiillistuman. Keskiyön lihajunassa se on tavallinen toimistotyöntekijä, jolla on öinen salaisuus. Supatuksessa perheenisä. Sianveren bluesissa nuori rikoksentekijä. Seksiä, kuolemaa ja tähtien loistetta -novellissa huono näyttelijä. Ja Kukkoilla kaupungit - novellissa, tavallinen homoseksuaali, joka näkee kaupunkien taistelevan.

On hankala selittää Clive Barkeria. Barker on vähän erilainen kuin muut, tarkoituksella. Vaikea sanoa, onko miehessä halu shokeerata, vai kumpuaako epätavalliset ideat miehestä ihan kuin itsestään. Ja saako näistä väkivaltatarinoista nauttia? Osa Clive Barkerin novelleista on niin sekopäisiä että tuntuu lähes pahalta rakastua niihin.

Mutta jytyä riittää. Näitä novelleja lukiessa ei tuntunut, että ne olisivat tylsistyneet ajan hampaitten pureskelussa. Ei näitä tarvinnut lukea siksi, että kun "kaikkihan ovat lukeneet ja kun se on klassikko". 

Olen jo aimmoisista ajoista halunnut tutustua Poeta rakastavaan Barkeriin, ja tein sen jostain syystä vasta nyt. Ehkä nuorempi minä olisi ollut vielä enemmän innoissaan. Nyt ehkä kuitenkin ymmärsin korneimmatkin vitsit, jotka olisin ohittanut muutamia vuosia sitten. Ja aion jatkaa tällä matkalla, mihin se valtatie viekään.

Barkeria tuntuu kiehtovan elämän mysteeri, miksi me täällä olemme ja mitä tekemässä. Ja onko tämä kaikki tässä vai onko jossain salainen maailma? Kamppaileeko jumala ja saatana keskenään? Jos ihminen antaa itsensä saatanalle ja liityy kuolleiden valtatiehen, onko se toisaalta hullumpaa? Voihan siinäkin porukassa olla ihan mukavaa. Barkerilla on varmasti mielessään monta salaliittoteoriaa, niin jumalasta kuin hallituksesta. Terveyden merkki on se, että osaa muodostaa niistä vitsejä.

Parasta kai oli se, että Barker osaa luoda fantasiamaailmaan, johon solahtaa helposti kuin Stuart Gordonin Re-Animatoriin (1985) tai George A. Romeron Creepshow'hun (1982).  1980-luvun kauhuscifi-elokuvissa on jotain kummallisen kivaa, mistä juuri minä pidän. 80-luvun elokuvat tuovat ihanan nostalgisen olon ja todellisuus karkaa tosi kauas.

Minua sytytti kaikkien novellien erilaisuus. Vielä tässä avausosassa ei ollut toistuvia kaavoja, mutta tietysti jokaisella kirjailijalla on omat tavaramerkkinsä. Tässä ei ollut riivattuja lapsia tai perhettä joka ostaa talon joka onkin kas kummaa historiallinen kummitustalo, thank lord. Annan viisi tähteä mielikuvituksen käytöstä, mutta jos jotain nurisisin, sanoisin, että osa tarinoista yökötti yhtä paljon kuin kiehtoikin. Se oli tietysti tarkoitus. Ja olkaa eri mieltä, mutta minusta tässä oli jotain kaunista.

Arvio: ★★★★★

Sivuja: 159
Kustantaja: Jalava