Tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Kuva
Fiona Barton kouluttaa toimittajia ja on itsekin työskennellyt pitkään toimittajana ja uutispäällikkönä Ison-Britannian suurimmissa sanomalehdissä. Hän kiroitti paljon juttuja suuriin otsikoihin kivunneista rikostapauksista ja huomasi usein miettivänsä, kuinka paljon rikoksista syytettyjen miesten vaimot tiesivät heidän puuhistaan - tai edes halusivat tietää- Näistä mietteistä syntyi Bartonin esikoisromaani Leski. (Takakannen lipareesta)

Leski kertoo kolmevuotiaan tytön, Bellan, katoamisesta. Yksinhuoltaja-äiti Dawn on ollut keittämässä pastaa, ehkä vähän laitellut pyykkiäkin narulle, ja sillä välin Bella on ollut leikkimässä talon pihalla. Bellaa ei kuitenkaan kuulu takaisin, ei löydy mistään, ei koskaan, ja Dawn ensin hätääntyy, sitten musertuu, sitten etsii ja etsii.

Epäillyksi nousee lopulta Glen, entinen pankkivirkailija, nykyinen autonkuljettaja, innokas nettipornon kuluttaja, Jeanien aviomies. Päälle päin näyttää, että avioliitossa menee aivan hyvin, he teeskentelevät jopa sul…

Vuoden 2017 luetuista kirjoista

Kuva
Luin viime vuonna 78 kirjaa. Yritin vielä vuoden viimeisinä päivinä ottaa loppukirin, mutta en päässyt Goodreads-tavoitteeseen 80 kirjaan.



Vuoden parhaat
Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Anne Leinonen:Metsän äiti
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
Kerola: Kaikenkarvainen kansa
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit
Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Emma Cline: Tytöt
Katja Kettu: Yöperhonen

Mitä lisää ensi vuonna Lisa O'Donnell - Closed Door. Rainbow Rowell - Attachments, Fangirl, Landline, Carry On. Paula Hawkins - Nainen junassa. Katja Kettu - Kätilö, Piippuhylly.






Rankat
Ane Riel: Pihka
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Hanna Hauru: Jääkansi
Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset
Affinity Konar: Elävien kirja
BANDI: Syytös - 7 kertomusta Pohjois-Koreasta





Pettymykset
Ian McEwan: Pähkinänkuori
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Sanna Karlström: Multaa sataa, M…

Cecilia Samartin: Nora & Alicia (2012)

Kuva
Sisaret odottivat käytöksemme ja koulusuoritustemme olevan täydellisiä, ikään kuin maailma ei olisikaan murenemassa koulun takorautaporttien takana. Me kaikki teeskentelimme. Kun koulun suuret ikkunat helisivät jossakin päin Havannaa tapahtuneen räjähdyksen voimasta, sisar Roberta jatkoi Shakespearen lukemista ääneen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisin lukenut Nora & Alician (Broken Paradise/Ghost Heart) jo aiemmin jos olisin tiennyt sen näin hyväksi kirjaksi. Cecilia Samartin oli hyvä jo Senor Peregrinossa, mutta pääsee tässä aivan erilaiseen mittasuhteeseen kuvaamalla Kuuban värikkäitä historillisia vaiheita Batistasta Castroon. Samartin on syntynyt Kuubassa, mutta joutunut perheineen pakenemaan Castron sotilashallintoa Yhdysvaltoihin.

Nora & Alicia sijoittuu pitkälle aikajänteelle. Se alkaa serkusten ollessa lapsia, Nora, 9, ja Alicia, 10. He elävät viatonta aikaa köllötellen milloin Varaderon rantahiekassa ja välillä uimaan askallellen. Kerrankin alkupuhe pitää paikkan…

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kuva
Trisha ei antanut pakokauhulle periksi yhtäkkiä kuten käärmeen nähdessään vaan omituisesti vähitellen, maailmasta syrjään vetäytyen, ulkoisen tietoisuuden pois sulkien.
Tässä tarinassa on jotain hannujakerttumaista. Trisha, 9, ja Pete, 14, lähtevät äitinsä kanssa patikkaretkelle Länsi-Mainen metsään. Avioeron tuoksinassa on Quilla tuonut lapset Bostonin lähiöstä Etelä-Maineen, ja viikonloppuisin hän tahtoo viedä lapsia sivistysmielessä milloin tutustumaan oppikirjan kanssa luontoon tai kiertokävelylle museoon.

Suhde kilttiin ja osittain huomaamattomaan Trishaan ei paina äidin mieltä samoin tavoin kuin suhde murroisikäiseen Peteen, joka arvostelee jatkuvasti vanhempiensa valintoja. Jopa patikkaretkellä Trisha jää erilleen Petestä ja äidistä, ja niinpä hän aikookin näyttää heille närhen munat. Oikaisen tästä vähän. Siinäpähän miettivät, että mihin Trisha katosi!

Käy tosin niin, että Trisha kadottaa suuntavaistonsa, ja eksyy. Näin kirja nostaa Trishan näyttämölle, muita ei enää ole olema…

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (2014)

Kuva
Hän ei muistanut, miksi oli ylipäätään tullut ruokakomeroon. Ehkä siihen ei ollut muuta syytä kuin se, että hän oli yrittänyt rauhoittua katsomalla Tupperware-astioitaan. Niiden tilaa säästävien muotojen miellyttävää, tarkoituksenmukaista geometriaa. Siniset, ilmatiiviit kannet pitivät kaiken tuoreena ja raikkaana. Cecilian ruokakomerossa ei ollut pilaantuvia salaisuuksia. Australialaisen Liane Moriartyn viihdekirjalta tuoksahtava Hyvä aviomies valikoitui luettavaksi yksin siksi, että tarvitsin viimeisen rastin Helmet-haasteeseen. Sinänsä en uskonut saavani suurta elämystä, ja koska odotukset olivat alhaiset, nautin kirjan nokkelasta sarkasmista ja purevista ihmissuhdeanalyyseistä enemmän kuin olin odottanut. Kirja myös lakkautti joulukuisen lukujumin ja siksikin se nousti pisteissä korkealle.

Kirja kertoo pääsiäisviikon tapahtumista kolmen naisen vinkkelistä. Jokaisen voi ehkä ajatella tekevän omanlaisensa ylösnousemuksen. Sosiaalisissa suhteissa korkealle kohonneella tupperware-emän…

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)

Kuva
Miten koirilla tehdään bisnestä ja kuka käärii rahat? Kasvattaako suosio jo sairaita koiria? Miten varmistaa, että oma lemmikki on eettinen valinta ja saa arvoisensa elämän?
Kaikenkarvainen kansa on ehdoton hankinta koiran hankintaa suunnittelevalle, mutta myös koiran jo omistavalle. Kuulun itse molempiin. Poden koirakuumetta vaikka vieressä jo tuhisee! Yritän malttaa mieleni, sillä toisiin koiriin tottumaton omakoirani luultavasti stressaantuisi uudesta perheenjäsenestä, eikä kodin neliötkään anna myöten.

Kaikenkarvaisen kansan luettua tuli viisaampi olo. Sain vihdoin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä pentukauppa monimuotoisuudessaan voi olla ja minkä kaiken suhteen on oltava varuillaan. Pidin kirjan otteesta: se on koiria ehdottomasti rakastava, mutta myös ihmisten koirarakkautta ymmärtävä. Se tuo esille monta ajatusta, jotka ovat olleet minunkin mielessäni. Pitäisikö olla yli-ihminen, että pärjää koiran ruokinnan kanssa? Olenko huono koiranomistaja kun en syötä raakaruokaa? Mitä…

Clive Barker: Veren kirjat #1 (1989)

Kuva
Kuolleilla on valtatiensä.
Ne kulkevat, aavejunien, univaunujen erehtymättömät linjat, elämämme jälkeisen autiomaan poikki, kuljettaen ajasta eronneiden sielujen loputonta liikennettä. Brittiläisen ohjaajan, kuvataiteilijan ja kirjailijan kuusiosaiseksi venähtäneestä Veren kirjat -kauhunovelli-sarjasta on tullut kuuluisa ihan syystä. Nämä novellit ovat omaperäisiä, hävyttömän seksuaalisia, sairaita, verisiä, mustanhauskoja, karmivia, päättömiä, yliampuvia ja sitten kuitenkin ihan paikallaan. Nautinnollisia, jos tykkää splatterpunkista.

Veren kirja -nimikkonovelli aloittaa novellien jatkumon. Veren kirjoissa näyttämöllä ovat ne, jotka aavejunassa kulkevat. Ne joiden tarinat ovat kirottujen valtatielle, veren kirjaan kirjoitetut. Jokaisessa novellissaan Veren kirjat esittelee yhdenlaisen pahuuden ruummiillistuman. Keskiyön lihajunassa se on tavallinen toimistotyöntekijä, jolla on öinen salaisuus. Supatuksessa perheenisä. Sianveren bluesissa nuori rikoksentekijä. Seksiä, kuolemaa ja tähti…